maanantai 23. syyskuuta 2013

Päivä 5

Kuopuksen synttärijuhlat. Aamulla herään jäätävään migreeniin. Kiva, leipookin pitäis. Noh, jään kuitenkin hetkeksi oottelee särkylääkkeen vaikutusta ja nukahdan. Taisin nousta joskus puolen päivän aikaan. Vähän jomotti vielä, joten laitoin aurinkolasit päähän, verhot kiinni ja ryhdyin tekemään aamupalaa. Migreeni tekee oloni vähän huonovointiseksi joten puuro ei tietenkään maistunu. Tein sitten mansikka shaken sekoitettuna maitorahkaan ja mansikkasoseeseen. Se toimii aina! Pikkuhiljaa olo parani ja pystyin olemaan jo ilman aurinkolaseja. Kovin säännöllisesti en kuitenkaan syönyt koko päivänä. Iltapäivän aikana tuli syötyä kakkua, lohileipiä, keksejä, sipsiä... :D Illalla sitten sämpylää leikkeleellä ja juustolla.

Olisin kyllä pulassa ilman noita shakeja. Multa on kyselty, voinko paremmin nyt kun niitä syön. Ja täytyy sanoa että olossa on huima muutos! Mä olen ollut todella koukussa kokikseen ja energia juomiin, mutta nyt pärjää jo paljon vähemmällä! Enää en koe olevani koukussa, paitsi wellnessiin :) Mutta sehän on hyvä! Olo on energisempi, en ole enää niin väsynyt. Ja syysmasennus, mikä ihmeen syysmasennus? ;) En ole pitkään aikaan ollut näin energinen!! Ja parasta kun shaken voi ottaa mukaan minne vaan. Sen tekeminen on nopeaa ja helppoa!



Voin lämpimästi suositella teille kaikille Wellness tuotteitamme!




Jenna

lauantai 21. syyskuuta 2013

Päivät 3 ja 4

Nyt ollaan taas menty vauhdilla! Eilen en kerinnyt bloggamaan ollenkaan ja nyttenkin pitäis olla jo nukkumassa :D heh
Mutta syöty on sentään keritty! Ainakin melkein ;)

Päivä 3

Söin aamulla muutaman ruisleivän. Oli vähän kiire aamu, joten laitoin leivät pöydälle ja kävin välillä napostelemassa. No eihän sillä nälkä lähteny, joten teimme vielä parin tunnin päästä kunnon kaurapuuroa. Johan jaksoi taas, hetken. Muutaman tunnin päästä tein mansikka shaken sekoitettuna rahkaan ja mansikkasoseeseen. Mun lempparia <3

Lounaaksi kun tuli syötyä tota puuroa niin päivälliseksi tein sitten kanapastaa. Sekin tuli syötyä vähän lennossa, mutta oon tyytyväinen että söin kummiski. Noista shakeista on ollut kyllä hurjan iso apu! Valmistuu niin nopeeta.

Illalla tuli naposteltua vähän kaikenlaista kun olin kyläilemässä, mutta iltapalakin tuli sentään syötyä.
Yksi sämpylä leikkeleen ja juuston kanssa :)

Päivä 4

Tänään aamulla sain nukkua piiiitkään. Aloitin aamuni sohvalla löhöillen ja aamiaista syöden. Ja koska muilla perheenjäsenillä alkoi olla jo lounasaika kun minä vasta söin aamupalaani, niin voitte kuvitella että koko päivän ruokailut meni vähän niin ja näin. Aamupalaksi join pitkästä aikaa appelsiinimehua (oli niiin hyvää!!) ja söin sämpylän leikkeleellä ja juustolla sekä yhden kanamunan.

Iltapäivällä join vanilja shaken sekoitettuna appelsiinimehuun. Ihanan raikas juoma! Meillä on tänään leivottu yhtä sun toista kakkua huomisiin synttärijuhliin, joten en ole vain kerinnyt istumaan alas. Onneksi on tuo shake. Se täyttää ja se on niin monipuolinen. Voit juoda veden/maidon tai mehun kanssa tai sekoittaa rahkan tai jogurtin joukkoon. Ei tartte joka päivä tehdä samaa jos ei halua/kerkiä. Makuja löytyy varmasti jokaiselle!

Illalla teimme kotitekoiset hampurilaiset ja leffaa syödessä söimme vielä tulisia kanansiipiä. Ja jottei nyt ihan epäterveelliseksi mennyt niin oli meillä kurkku- ja porkkanatikkuja ;) heh

Tässä muuten aivan loistava dippi resepti!

Huomenna tulee varmasti olemaan taas kiirettä, mutta pidän shaket mukana!



Aurinkoista sunnuntai päivää kaikille!

Jenna

perjantai 20. syyskuuta 2013

Päivä 2

Eilen jäi kirjottamatta kun kokouksessa meni sen verran myöhään.
Aamulla en herännyt ennen lapsia, mutta aika samoilla linjoilla mentiin kun edellisenä aamuna. Suihkuunkaan en kerinnyt, mutta puuron keittoon ryhdyin samantein. Laitoin taas radion päälle ja availin verhoja. Keitettiin kananmuniakin. Oma aamiaiseni näytti tältä.



Lounaaksi syötiin perunoita, porkkanoita ja jauhelihakastiketta. Lisukkeeksi tomaatteja ja raejuustoa.

Välipalaksi tein mansikkashaken sekoitettuna maitorahkaan ja laitoin mansikkasurvosta joukkoon. Ihan mielettömän hyvää. Otin vielä yhden banaanin lisäksi.



Kokouksessa tuli syötyä vähän pullaa ja viinirypäleitä ja iltapalan söin kun tulin kotia. Muutama ruisleipä palanen leikkeleellä ja juustolla. Uni ei meinannut heti tulla, mutta tänään aamulla nukuttiin lasten kanssa vähän pidempään.

Nyt ulos niin alkaa tää päivä taas rullaamaan :)


Iloista perjantai päivää!!


Jenna

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Elämäntapa muutos, päivä 1

Olen aina ollut vähän huono syömään ja ruokahalu menee tosi herkästi. On aika vaikeaa yrittää ylläpitää normaalia ateriarytmiä ja muistaa syödä oikein. Itselläni on kaksi pientä lasta ja heille tulee kyllä laitettua ruokaa, mutta se oma syöminen vaan tuppaa jäämään vähemmälle. Iltapäivällä vaan huomaa, että hups, taas en oo syöny koko päivänä oikeen mitään.

Olen käynyt painonhallinta ryhmässä ja sieltä saanut loistavia vinkkejä ja paljon apua syömiseni suhteen. Painoa mun ei tarvitse tiputtaa, mutta haluan saada lisää energiaa, jotta jaksan touhuta vielä enemmän. Ollaan aika paljon ulkona lasten kanssa ja tykätään pitkistä metsälenkeistä. Aika usein vaan äidillä sattuu olemaan se energia juoma tai suklaapatukka mukana :/

Nyt olen luvannut ryhmäläisilleni ja ennenkaikkea ITSELLENI, 
että tsemppaan syömisieni suhteen.
Tänään oli eka päivä, ja kerron teille seuraavat 7 päivää, 
miten elämäntapa muutokseni on lähtenyt käyntiin.

PÄIVÄ 1

Aamulla heräsin ennen lapsia. En ole mikään aamuvirkku, joten silmät ristissä revin itseni irti sängystä. Mieleni teki kääntää kylkeä ja käpertyä lämpimän peiton alle. Suuntasin suihkuun aatellen että vesi piristäisi. Suihkun jälkeen oli kyllä paljon virkeämpi olo! Suosittelen :) Pukeuduttuani laitoin radion päälle ja veden kiehumaan. Availin verhoja ja katselin harmaata säätä. Yritä siinä nyt sitten pysyä hereillä kun on niin pimeetä ja vettä sataa.
Laitoin puurohiutaleet veteen ja ryhdyin kattamaan pöytää. Kuopus heräili ja oli ihmeissään, kun äiti olikin jo hereillä :) Hän istui reippaasti pöydän ääreen odottamaan aamiaista. Jaoin kaurapuuroa lautasille ja kyytipojaksi pistin vielä mustikoita. Esikoinenkin tuli pöydän ääreen. Kello tais olla siinä yhdeksän pintaan ja ryhdyimme kaikki nauttimaan ihanasta puurosta. Pikkusen vielä ruisleipää ja leikkelettä ja juomaksi maitoa.

Lounaaksi söimme tonnikalapitsaa. Sitä oli edellis illasta jäänyt vähän yli, niin syötiin se pois.

Välipalaksi tehtiin sellaisia pieniä ruisleipäsiä. Päälle vaan levitettä, leikkelettä ja juustoa. Meillä oli siivouspäivä, niin tehtiin vähän niinku helppoa ruokaa.

Päivälliseksi keitin perunoita ja porkkanoita ja tein jauhelihakastiketta. Lisukkeeksi tomaattia ja kurkkua paloina. Ja vähäsen äitini tekemiä punajuuria ja suolakurkkuja :)

Iltapalaksi kaksi vaaleaa leipää ja leikkelettä ja juustoa.
Söin ne tossa kahdeksan aikaan, niin äsken (n.klo.22) otin vielä mansikka shaken. Sekoitin maitorahkaa, mansikoita, ja mansikka shakea. Niin hyvää!!! 

Huomenna skarpataan vielä enemmän! Hedelmät meni tänään parempiin suihin (lapsille), joten kävin tässä illalla vielä hakemassa kaupasta lisää niin saadaan heti aamusta syödä :) Myös minäkin ;) heh




Jenna



Tässä tietoa Wellnesistä.
Meillä on Oriflamessa loistavat hyvinvointi tuotteet.

Wellness by Oriflame -tuotteet kaunistavat sisältäpäin. Korkealuokkainen tuotelinja tukee elimistön luonnollista tasapainoa ja auttaa sitä voimaan hyvin. Luonnolliset tuotteet hyödyntävät tieteen uusimpia saavutuksia ja tehokkaimpia raaka-aineita. Wellness by Oriflame on tehty kaikille, jotka haluavat varmistaa kauneuden ja terveyden kannalta olennaisten ravinteiden saannin joka päivä.
Wellness by Oriflame -tuotteet on kehitetty ruotsalaisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Ruotsalainen alkuperä kertoo tuotteiden huippulaadusta ja korkeista standardeista. Perusteelliset testit ja pitkäaikaiset tutkimukset osoittavat, että Wellness-tuotteet ovat turvallisia ja tehokkaita. Korkealaatuiset tuotteet valmistetaan GMP-standardeja (Good Manufacturing Practice) noudattamalla.

Meillä on shakeja, keittoja, vitamiineja ja ravintolisiä.
Voimassa oleva esite löytyy täältä.

Itse olen ottanut mansikanmakuisen shaken käyttöön.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Uusi jakso alkoi!

Tässä jaksossa on taas mielettömästi kivoja tarjouksia!
Eniten innoissani olen tästä uudesta kaareuttavasta ripsiväristä!


Kurvikkaat ripset —sijoittuvat korkealle monen naisen kauneustoivelistalla. Nyt odotus on vihdoinkin ohi. Esittelyssä Master Curl Mascara, uusi ripsiä kaareuttava ripsiväri Oriflamelta.

Pitkäkestoisen kaarevuuden tekniikka
Kukaan ei halua ripsiä, jotka suoristuvat muutama tunti ripsivärin levittämisen jälkeen. Miksi tyytyä tähän kun voit saada ripset, jotka hypnotisoivat pysyvällä kaarevuudellaan? Master Curl Mascaran Curl Protect –tekniikka sekä kaareva harja taivuttavat ja venyttävät jokaisen ripsen äärimmilleen jopa 14 tunnin ajaksi. Lopputuloksena on jopa 43°  kaarevammat ripset.

Hoitavat aineosat
Curl Protect Technology tekee muutakin kuin vain aikaansaa uskomattoman kaarevat ripset. Se myös hoitaa ripsiäsi. Oliiviöljyjohdannainen parantaa ripsivärin levittyvyyttä tasaisesti joka ripseen.Vahasekoitus (riisin vahauute, karnaubavaha) pitää ripsivärin pehmeäna ja estää koostumusta pakkuuntumasta. Pantenoni hoitaa ripsiä ja E-vitamiini kosteuttaa.

Levitysvinkkejä!
Parhaan tuloksen saat levittämällä ripsiväri kaarevan ripsiharjan sisäkaarella ripsien juuresta niiden kärkeen suuntautuvin vedoin. Tämä erottelee, kaarevoittaa, kohottaa ja erottelee ripset tehokkaasti. Käytä samaa harjan sisäkaarta myös alaripsiin. Tämän jälkeen käännä ripsiharja toisin päin ja harjaa ripset harjan ulkokaarella. Tämä nostaa ripsiä ja tuo niille ekstrapituutta.

Mulla on hyvinkin alaspäin kääntyvät ripset ja joudun aina kääntelemään niitä. Kokeilinkin tätä ripsiväriä ilman ripsien kääntämistä ja WAU! Ripseni näyttivät "normaaleilta" :) Ne jopa kääntyivät hieman ylöspäin! JEE! Nyt oonkin käyttänyt tätä päivittäin. Ensin vähän käännän ripsientaivuttimella ja tätä ripsiin niin ripset näyttää upeilta koko päivän!!

Muita esitteen uutuksia voit katsoa täältä 

ASIAKASETU 

Kun ostat 25 eurolla jakson 13 esitteestä, voit tilata meikkipussin ja 3 sivellintä ASIAKASETUHINTAAN 9,90€ (norm. hinta 28,60€).



Ammattimaisten meikkisiveltimien ansiosta täydellinen meikki on aina ulottuvillasi. Tällä setillä onnistut missä tahansa lookissa - catwalk-meikistä arkimeikkiin.

SETTI SISÄLTÄÄ:

  • Meikkivoidesivellin
  • Kaksipäinen luomivärisivellin
  • Huulipuna/peitevoidesivellin
  • Tilava vetoketjullinen meikkipussi



Laadukkaat siveltimet pysyvät hyväkuntoisina pussukan alaosassa!

NOPEAN TILAAJAN ETU

 
Hemmottelua käsille!

Viisi oleellista käsien- ja kynsienhoitotuotetta sisältävä setti nyt
 vain 9,90€, 
kun ostat sen 10.9.-19.9.2013 välisenä aikana.
 
Upea tarjous on voimassa 10 ensimmäistä päivää jaksolla 13, joten tee siis tilauksesi viimeistään 19.9.2013! 
 
 
SETTI SISÄLTÄÄ
 
Intense Hand Protection ConcentrateTehohoitava käsivoide kuiville ja karheille käsille. Karitevoi, manteli ja arnikkiuute pehmittävät kuivimmatkin kädet ja tekevät niistä taas pehmeät. 50 ml.

Oriflame Beauty Crystal Base & Top CoatTasoittava, hajustamaton aluslakka ja suojaava päällyslakka yhdessä. Timanttipuuteri tekee kovan pinnan. Saa värilakan kestämään pidempään. 7 ml.

Oriflame Nail Butter Advanced Condition ReviverKosteuttava kynsinauhapuikko sisältää hoitavaa kamomillaa, ravitsevaa avokadoöljyä, karitevoita ja pantenolia, jotka tekevät kynsinauhoista pehmeämmät ja kynsistä vahvemmat. Hiero päivittäin kynsinauhoille ja kynsille. 1.6 g.

Oriflame Beauty Nail BufferKynsien kiillotusviila. Viila sisältää neljä kiillotusreunaa. Kauniit kynnet 4 vaiheessa: muotoile, tasoita, pehmitä ja kiillota. Koko: 20 x 15 x 179 mm.

Kosteuden säilyttävät käsineetLevitä käsivoide ja laita hansikkaat käteen. Käytä säännöllisesti saavuttaaksesi parhaan tuloksen. Materiaalit: polyesteri, elastaani. Yksi koko sopii kaikille.  
 
 
Loppuun vielä video missä neuvotaan kuinka teet ranskalaisen manikyyrin Oriflamen tuotteilla!
 
 
Kivaa tiistai iltaa!

Jenna

lauantai 31. elokuuta 2013

Make up

Lupasin niitä meikkipostauksia :) Tässä näytän miten teen meikin vaihe vaiheelta.



Yleensä levitän pyyhkeen pöydälle ja levitän siihen meikit. Siveltimetkin on helppo pyyhkäistä vaan tuohon pyyhkeeseen ja sitten vaan pesukoneeseen lopuks. Meikki pussi on muuten Oriflamelta ;)


Tästä lähdettiin.
Ensin olen puhdistanut ihon ja laittanut kosteusvoidetta.
Käytän Pure Naturen Teepuuöljy&rosmariini tuotteita ja Optimals sarjan päivävoidetta herkälle iholle. Itselläni on aikuisiän akne, joten on tärkeää olla hyvät puhdistustuotteet ja meikit.

Tämä teepuuöljy puikko on tosi näppärä.
Voi käyttää myös meikin alla!


Silmän alusiin laitoin Giordanin valokynää ja Oriflame Beauty Studio Artist peitevoidetta peittämään pieniä virheitä ja punoitusta. Siveltimellä on helppo levittää.


Tämän näköistä valokynän ja peitevoiteen jälkeen.


Seuraavaksi laitan meikkivoidetta ja joskus laitan vielä lisäks very me peitepuikkoa.
Siinä on myös teepuuöljyä joten se rauhoittaa hyvin näppyjä.
Loppuksi vielä puuteria ja aurinkopuuteria.
Tykkään käyttää näitä Giordanin puuterihelmiä.

Pohjustus valmis.

Oriflamen Demi Moore meikkipaletti. Ihania sävyjä :)

Neljä eri sävyä. Vaalean beige ja kolme violettia.

Rajauksiin käytin rajaustussia.

Tuuheuttavaa ripsiväriä vielä ripsiin ja huuliin Tender Carea :)
Tätä ripsiväriä voi lisätä vaikka viis kerrosta!

Eikä unohdeta kulmia! :) Joku huulipuna ois vielä ollut kiva, mutta en ottanut enempää kuvia kun piti heti hiustenlaiton jälkeen lähteä.

Ja mihin me lähdettiin?

Viettämään hääpäivää! :)


Rentouttavaa lauantai iltaa kaikille!



Jenna





sunnuntai 25. elokuuta 2013

Esitteen tarjouksia

Menikin muutama päivä, mutta täällä taas ollaan! :) Tänään oltiin torilla muutaman kollegan kanssa :) Aivan ihana aurinkoinen ilma ja siellä oli tosi paljon ihmisiä. Noi Turun messut oli samaan aikaan, mutta onneks torillekin oli päässyt paljon porukkaa :)

Nyt on uutuutena ihanat kasvopyyhkeet! Menee kätevästi laukussa mukana ja sopii erityisesti rasvoittuvalle iholle :)

UUTTA!
 


Teepuu ja rosmariini -puhdistuspyyhkeet

Erityisesti rasvaisen ihon puhdistukseen tarkoitetut puhdistuspyyhkeet. Sisältää syväpuhdistavia teepuun ja rosmariinin eteerisiä öljyjä. Pyyhi kasvot silmänympärysihoa välttäen. Suositellaan normaalille ja rasvaiselle iholle. Myynnissä jaksot 12/2013-2/2014. 25 PCS

6,90€









Nyt on paljon Nature Secrets hiustenhoito tuotteita alessa!



Esimerkiks Rosmariini & mustaherukka -sampoo
hennoille hiuksille 2,90€ (4,90)

Ja kun tilaa vaikka shampoon ja hoitoaineen niin saa Pure Naturen huulivoiteen kaupan päälle!





Tämä upea, mahtava Timanttiputsari nyt VAIN 14,50€!! (norm. 29,00)


Diamond Cellular Micellar Solution Cleanser,
Puhdistusneste

Ylellinen kaikki-yhdessä -puhdistaja, kasvovesi ja silmämeikinpoistoaine. Poistaa meikin ja epäpuhtaudet hellävaraisesti yhdellä pyyhkäisyllä ilman vettä. 200 ml





Ja esitettä pääset selailemaan TÄÄLTÄ





Jenna 
Löydät minut myös facebookista!
Jenna Helén / Oriflame