Olen nyt maanantaista lähtien noudattanut tietynlaista ruokavaliota, liikkunut, juonut vettä ja vähän herkutellutkin.
Aamut alkaa puurolla ja leivällä. Yritän syödä tummaa leipää tai täysjyväleipää. Vaalea leipä laittaa mun mahan turpoomaan niin kauheesti. Välillä tykkään hassutella, kuten kuvasta näkyy, puuro on lasten lautasessa :D Värit ovat myös omanlaista terapiaa ja aamu alkaa paljon ihanammin kun käyttää pirteän värisiä astioita.
Ulkoillaan lasten kanssa paljon ja liikutaan enimmäkseen kävellen. Meillä on aina evästä mukana, koska usein matka venyy ainakin nelituntiseksi. Laukussa on aina mukana vesipullot ja välipalapatukat.
Sulkaapatukka on mun lemppari ja meillä lapset syö niitä myös. Heillä pitää olla omat patukat mukana.Yhdessä patukassa on saman verran KUITUA kuin annoksessa kaurapuuroa, PROTEIINIA kuin munakkaassa, RASVAA kuin teelusikallisessa kasviöljyä, HIILIHYDRAATTEJA kuin appelsiinissa, KALOREITA kuin kourallisessa pähkinöitä.
Täyttää pitkäksi aikaa ja on hyvää!! :)
Lounaaksi syön sitä mitä lapsetkin tai wellness keittoa. Etenkin parsakeitto on mun makuun. Sekaan vaan esimerkiksi raejuustoa ja krutonkeja. Leipä vielä kyytipojaksi niin tulee kaloreita vähän enempi. Muuten pelkässä keitossa on vain 100 kcal.
Välipalaksi tulee usein syötyä maitorahkaa johon sekoitan mansikka shakea ja marjoja. Tänään laitoin vielä banaania joukkoon. Samoin treenin jälkeen otan shaken.
Päivällinen on perheen yhteinen. Teen koko perheelle ruoan ja sitä samaa syödään yhdessä pöydän ääressä. Mitä milloinkin. Tänään oli spagettia ja jauhelihakastiketta. Kasviksia pitäis ruveta enempi syömään.
Iltapalksi tulee usein syötyä vain tummaleipä + levitteet. Välillä lasten kanssa myös puuroa. Riippuu siitä kuinka hätäsiä ja kiukkusia noi lapset on. Jos on kiukkuilta, laitan lapset syömään, pesen, puen ja laitan nukkumaan yksitellen. Sitten kun olis aikaa syödä niin puuro onkin jo kylmää. Ja sehän on liian vaikeeta lämmittää sitä mikrossa tai tehdä itselle uutta ;) hehe
Mutta iltarutiineihin jo kuuluu se "rentouttava kaakao", lämmin huopa ja sohvan nurkka :) Siinä tulee sitten samalla syötyä se leipä ja löhöiltyä miehen kainalossa.
Ja jottei ihan hempeilyksi mene, niin haastan teidät kaikki satsaamaan terveellisempään elämään ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan meidän wellness tuotteita! Multa saa maisiaisia :)
Tästä se lähtee! Ja parin viikon jälkeen jatkuu eikä lopu! Nih! :D
Jenna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)